Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 29. syyskuuta 2011

tiistai 27. syyskuuta 2011

keskiviikko 24. elokuuta 2011

tiistai 23. elokuuta 2011

Älä mene vielä

kun kysyt mitä mietin
yleisin vastaukseni on "elämää"
vaikka oikeasti haaveilen sinusta
kuinka muuttaisimme yhdessä Lontooseen
kävelisimme iltaisin tien yli paljain jaloin ostamaan jäätelöä
kuinka tekisimme vaatteistamme leijoja
joita lennättäisimme parvekkeellamme tuulisina päivinä 
pitäisit kädestäni kiinni, missä ikinä olisimmekaan
sanoisit ettet haluaisi minun katoavan

sinä rakastaisit elämää
ja minua 

sinä säveltäisit minusta kappaleita
jotka saisivat minut itkemään
ja minä tekisin sinusta runoja
kokonaisen teoksen oikeastaan 

minä rakastaisin elämää
ja sinua 

niin,
tietäisitpä vaan  





maanantai 15. elokuuta 2011

Syvemmällä


minulla on tapana pelätä asioita joita ei ole tapahtunut
tai asioita joita ei ole olemassa
on hyvä pelätä valmiiksi, varmuuden vuoksi

minulla on myös tapana olla ilkeä
vain koska se tuntuu hyvältä
on hyvä antaa muiden tietää;
mikään mitä he voisivat sanoa ei satuttaisi minua

valehtelen, tietysti 

tapoihini kuuluu myös käveleminen pois hetkistä
joihin haluaisin niin jäädä
 on hyvä esittää ettei välitä
vaikka askel askeleelta 
kipu asettuu syvemmälle asumaan

rohkeus on asia, jota minuun ei koskaan istutettu
tai sitten olen hukannut sen
 kuten suurimman osan muutakin

minulla ei ole vaikeuksia olla rehellinen
silloin kun puhutaan mielipiteistä
mutta silloin kun on kyse tunteista
niistä, jotka ovat suurempia kuin itse elämä
niistä, joista olisi hyvä puhua

 silloin minulla on vaikeuksia

tiistai 9. elokuuta 2011

I think I love her

i think i love her
too much, i guess
'cause being with her
is like dying everyday

don't get me wrong
she's like a dream
but these visions
of me losing her
are tearing me apart

she is like the saddest song
i've ever heard

heartbreakingly beautiful