Vuosia jälkeesi

savu nousi keveinä kangastuksina vasten aamua
hän käveli kovempaa kuin muut
läpi toimistotätien ja pankkimiesten merien
satojen unihiekkasilmien ohitse
väistellen nahkasalkkujen kulmia ja tuulipukujen kahisevaa sointia

hän sovitti askeleensa ilmassa hiipivien hengitysten kaikuihin
kaupunki tuntui sulautuvan yhtenäiseksi
sykkiväksi sekuntien sarjaksi kuvaan
jossa mikään muu ei täsmännyt

tämä oli aamu
kuten kaikki muutkin aamut olivat
tätä ennen olleet

kylmä ilma turrutti aisteja
ja ennen pitkää hän ei tuntenut enää
askeleidensa painoa
paleltuneet sormet hehkuivat punaisina
tummaa villaa vasten

savu peitti taivasta ahnaammin
unihiekkaihmiset olivat kaikonneet
nojailivat kyynärpäihinsä toimistoissa
halkeilevien todellisuuksiensa seinämien sisässä

kaikki tuntui käsinkosketeltavan hauraalta

eikä hän tiennyt
oliko olemassa

Mä vien sut täältä pois

olen luullut että jonain päivänä vain tietäisin

että kaikki olisi selkeää

hän painelee käsillään ikkunaa

sormenpäät liukuen

jättää jälkeensä haihtuvia kuvia

pyyhkii ne pois virttyneellä hihansuulla

että jonakin näistä päivistä heräisin

ja sumu olisi hälvennyt

tiedäthän

hän istuu vaiti hiljaisuudessa

ikkunasta tunkeutuva valo paljastaa leijailevan pölyn ilmassa

muuten niin pimeä huone pysähtyy hetkeen

hän tuijottaa ulos ikkunasta

kuiskaa katsomatta minuun

toivotko koskaan että näkisit sen? 

todellisuuden ilman sumua

että sitä vain tietäisi

eikä pelkäisi pimeässä

Kaunis kyynisyys

sinä olet niitä hiljaisia

ei niinkään sanottavaa mutta 

aamuyöstä kolmen kahvin voimalla 

saatat puhua tunteja yhtä soittoa

sä olet varma ettei ketään kiinnosta

sulla on repaleiset kynnet ja käheä soundi sun puheessa

värität kulmat mustalla ja kävelet takki auki tuulessa

kaunis kyynisyys ja pirstaleiset nuoruudenmuistelmat!

sulla on kamala elämä

       ainakin niin sä kirjoitat

sulla on pahemman sortin tunnevamma

riisut naisia katseella mutta lähdet ennenkuin 

ne alkaa jutella

sä olet yksin ja niin helvetin katkera

etkä sä et poistu iltaisin kotoa

taivuttelet sanoja tyhjissä huoneissa

kun millään ei ole tarkoitusta tai kaikua

sä olet 20 ja niin helvetin katkera

Fuusiojazzia

perjantai

tuijotan mun kasvoja auton ikkunassa
mietin että jos sä oisitkin nyt tässä
sulla ois lumihiutaleita ripsissä ja punaiset huulet
liian iso paita

sä kysyisit missä oon ollut ja
vastaisin epämääräisesti jotain etsimisestä

kysyisit että löysitkö

löysin, sanat tulis ulos ilman painoa
sä purisit sun huulta ja ennen niin viettelevällä katseella
riisuisit mut kaikesta

surut maanantaiaamuista ja salaisuudet mustakantisista kirjoista

tuijotan yhä mun kasvoja ikkunassa
lausun äänettömästi että unohdan sut nyt
katson mun avautuvia huulia
           
 unohda

maisemat vaihtuvat mun kasvoilla ja parin minuutin päästä
 mä en enää kaipaa sua