Anteeksi

siinä hän seisoi miesten kengissään
seisoi hievahtamatta
savi kovettuneena kerroksiksi mustaan nahkaan

en tiennyt mitä sanoa joten pysyin hiljaa
me juurtuisimme tähän
muistan

tuuli kovempaa kuin viime syksynä
kovempaa kuin koskaan ennen

muistan taivaan
tummaa graniittia
mietin ruusuja
miten nekin lopulta
vain kuihtuvat

me juurruimme ja
nauhana silmieni edessä vaihtuivat kuvat
ajasta ennen sortumia