00500

juhlat
ihmisiä lattioilla
pöytien päällä
sängyllä
ihmisiä enemmän kuin ehdin kirkkain silmin havaita
ylpeitä naisia toisiinsa kietoutuneina
tummaa huulipunaa
minunkin ylläni
ilmassa kaikuu
itsevarma röyhkeä elämä

minä istun tämän kaiken keskellä
istun hiljaa kuin aave ja
koitan sopeutua
silmät auki pakottaen yritän nähdä itseni
näissä ihmisissä
ja niin kuitenkin
huoneen toisessa päässä
tavoitan katseeni peilistä

tuntuu kuin olisin yksin aina
silloinkin kun ei ole tilaa liikkua
tai hengittää
iho vasten vieraita ihoja
tuttuja ihoja
rakkaita ihoja
minussa on pakko olla jokin
vikana

tosin
tietyllä tapaa rakastan
kertoa itselleni kuinka selvitä kaikesta
samalla kun itken etten todella koskaan ikinä
tulisi selviämään
kuinka kuiskin itselleni kotikadulla
että vielä vähän
enää vähän

mutta täällä on tyhjää
niin hirvittävän
tyhjää
etten edes minä minuuteni kanssa
mahdu sitä kaikkea tilaa täyttämään

ja tälläisina hetkinä
juhlissa
kuten näissä
tummahuulisten naisten seassa
minä toivon että osaisin
vain upota

October

it's getting colder
the air i exhale comes out in fumes
and i wonder if you've ever felt this cold in your life
i'm pretty sure you could never live here
this grayness would suck the life out of you
i'm telling you love
these skies would only bring you down

i light up a cigarette
i promised you i'd stop and one day i will
it's not today
i've felt like this forever but the words do not let me
catch them
it has everything to do with you and at the same time
you mean nothing here
Helsinki has its own mind
and it's forgetting where it used to be
and laugh
and love

and somehow i feel so at peace in this madness
i can close my eyes in the middle of sea of fallen alcoholics
i can breathe in and out and still exist
and that's a lot more than what i used to feel
when i was in love
with you

but somedays i still wonder
if i'll ever see you again
if i'll ever feel like home the way i did
with you
or if i'll stay lost
forever
under my gray skies
in the city of
blessed
forgetful minds

Se mitä on ollut

hän
pienempi kuin sello selässään
seisoo vieressäni pellon laidalla
suu ohuena viivana
kapea hiljaisuus
pilvistä ja selittämätön harmaus
menneiden kuukausien paino jää ilmaan
raskaana
minä peityn
häneen
toivoen että
kuolema halaisi pehmeämmin

vuosia sen jälkeen
olen päättänyt saada
häikäilemättömästi flirttailen kyynerpäät ruvella silmät aavistuksen liian avoina
minä puhun enemmän kuin yleensä ja hän ei ymmärrä
kuin ainoastaan sanat jotka lausun hitaasti ja toistaen
qué coincidencia hän sanoo ja minä todella yhdyn
mikä yhteensattuma
hän ja minä
yhdessä sattuisimme
niin helvetin kovaa

puoli vuotta eteenpäin
päivän piti olla suuri
minun piti kertoa jotain tärkeää
hänen oli tarkoitus hymyillä ja sanoa samoin
meidän oli tarkoitus
maata hetki toisissamme
ja jälkeenpäin kerätä
sileäpintaisia kiviä
meren äärellä

todellisuudessa
päivä on pieni ja sateinen
hän kävelee minua vastaan
säteilevänä ruman sateenvarjonsa alla
minä ripset liimautuneina yhteen en tunne itsessäni enää
yhtäkään kuivaa
kohtaa
sukkahousut märkinä suomuina ihollani
minä seuraan häntä sisään

päivä on pieni ja hän tunnustaa
ettei rakasta
minä silmät kovana valehtelen
ettenkö muka olisi juuri tullut kertomaan
päinvastaista
hän ärsyttävään tapaansa alentaa ääntänsä
puhuu kuin koiransa menettäneelle 12-vuotiaalle
kahvi maistuu kuolemalta
muistelen harmaata päivää pellolla
ja toivon hengittäväni vielä huomennakin
kahvilan tuoliin
jäävät sateiset ääriviivani

vuosi myöhemmin
herään yöhön
käteni pieniluisen naisen ympärillä
huuleni liimautuneina hänen hiuksiinsa
soittolista on jäänyt elämään
huoneessa kaikuu menneiden vuosien
lukemattomien murheellisten uskottu
kehtolaulu
toistan sanoja pimeässä
hän ei herää ja tiedän
ettei minua tuntisi tässä tilassa yksikään
itseni mukaanlukien

kaksi viikkoa myöhemmin
lennän menneen rakkauteni luokse
minä kerron hänelle kaikuvista huoneista
helsingistä ja jatkuvista taisteluista
illalla hän suutelee minua pitkään valuvan veden alla
tavalla
johon muut eivät ole pystyneet

kolme päivää myöhemmin
tuijotan itseäni lentokentän vessan kellertävässä valossa
on oltava muutakin kuin nämä
toivottomat
kuljetan sormenpäitäni pitkin
äkisti vanhenneita kasvojani
rakasta
rakasta
rakasta

Kuolio

Ja sinä hetkenä hän ymmärsi 

Kaikki niin arvokas ja tärkeä 

Ainutlaatuinen 

Katoaisi pölyksi lipastojen päälle 

Hän maatuisi kuten kaikki muukin

Tulisi aika 

Jossa häntä ei tuntisi kukaan 

Jossa kukaan ei tunnustelisi karhein peukaloin 

Hänen avonaisia huuliaan viileissä huoneissa

Tulisi aika jossa ei olisi tilaa hänen

Kiireettömille aamuilleen 

Muotilehtien horoskoopien ja pehmenneiden avokadojen suomille hymyille 

Tulisi lopullinen loputon 

Ja hän ymmärsi viimein

Loputon 

Loput on 

Lopulta vain 

Loppuja